Kun pelkästään sana viski tuo puistatuksen selkärankaan, on lähtökohdat viskikoulutukselle aika mielenkiintoiset. Totesin kuitenkin itselleni, että koska nuorkauppakamarilaisuuteen kuuluu oleellisena oleilu oman mukavuusalueen ulkopuolella, marssin rohkeasti maistelemaan Antti Rönnyn johdolla skottiviskejä maaliskuisena perjantai-iltana. Jos ei muuta, niin ainakin tulee viimeisen kerran testattua, että onko minusta ja viskistä sittenkään ystäviksi tai edes tuttaviksi.
Ensimmäisen viskin kohdalla meinasin heittää pyyhkeen kehiin. Haju oli puistatti ja jälkimaku oli etova. Toisen viskin kohdalla totesin, että vähemmän pahaa mutta jälkimaku oli kamala. Jotain outoa tapahtui kuitenkin kolmannen viskin kohdalla. Highland Park ei ollutkaan pahaa. Mitä maailman ihmettä? Ehkä tässä viskitouhussa on sittenkin jotain järkeä. Erotin suolan ja savun maut, melkein jopa nautin eväästä ihan mielelläni. Neljäntenä testattu Lagavulin-viski oli sitten täräyttävä kokemus, mutta totesimme tämän vaikean viskinkin olevan kesytettävissä.
Antilla oli aivan mahtava ote koulutukseen. Illan teemana oli nimenomaan skottiviskit, mutta rönsyilevä keskustelu kyllä tutustutti maailman viskien pääpiirteet. Antti kertoi myös viskin valmistuksesta, eri valmistusalueista ja siitä miten maut viskeihin syntyvät.
Onneksi osallistuin. Kaiken kaikkiaan koulutus oli mainio, seura hauskaa ja onhan se ennakkoluulojensa voittaminen aina hienoa. Vastapäätä istuneen viski-irvistelijäkaverini Eveliinan sanoin: ehkä tästä alkoi uusi ystävyys.
Kaisa Marin
Ps. Pitihän se vielä testata uusiksi se ensimmäinenkin, että oliko se sittenkään niin pahaa. Olihan se. Matkaa on siis vielä Whisky loveriksi, mutta ekat askeleet on otettu.
