Joulupuu -keräys tuotti 150 lahjaa!

Kajaanin Nuorkauppakamari järjesti jälleen perinteisen Joulupuu -keräyksen. Joulupuun lahjoja kerättiin tänä vuonna Kajaanin Prismassa huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin edellisinä vuosina. Joulupuu on hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa lahjoja Kajaanilaisille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman Joulupukin tuomisia. Tänä vuonna lahjoja kerättiin noin 150 kappaletta ja ne on toimitettu yhteistyökumppaneille edelleen jaettaviksi. Kajaanin Nuorkauppakamarin yhteistyökumppaneita Joulupuu-keräyksessä ovat tänä vuonna mm. Pelastaa Lapset ry, Kainuun yksin- ja yhteishuoltajat ry, Kajaanin seurakunnan Diakoniatoimi sekä Kainuun maakunta -kuntayhtymä.

jaa artikkeli

Edellisiä artikkeleita

ARRGH – Vaikuta!

Vedä syvään henkeä, kerää rohkeutta, taputa itseäsi selkään ja lupaa, että jos ei muuta niin, mennään persielleen. Silloinkin on tapahtunut edes jotain

Lue lisää >

Terveisiä Kitteeltä!

Vietimme aurinkoisen viikonlopun Strategia! -koulutuksen parissa Kiteellä Ruokkeen Lomakylän hulppeissa maisemissa 4.-6.5.2018. Koulutuksessa opimme luomaan strategiaa ja ymmärtämään miten strategian luomisen työkaluja

Lue lisää >